Sivun näyttöjä yhteensä

27.2.2013

Varovaisesti...



Oikein varovasti kokeilin ommella, kyllä - ompelukoneella;) Hirvimies korjasi rikkinaisen levyn, uusi on tilattu ja pienellä varovaisuudella korjatulla pistolevyllä kokeilin, ei vaan osa olla ompelematta;).
Jokuinen muksuista oli istunut nukenrattaat rikki ja uudet päällysteet valmistuivat euron farkuista. Taskukin mihin saa pikkujutut piiloon.



Esikoinen tilasi pingu pehmon. Aamun pikkukakkosen aikana valmistui vanhasta kaulaliinasta ja fleecepaloista sellainen herra, nimi hänelle annetiin JÄÄTIS (jäätelö). Onnistui aikas hyvin, mallia katsoin hieman netista.

25.2.2013

Kuradi kurat!!!



Anteeksi kiroilu (en uskaltanut suomeksi laitta) mutta harmitus on suuri. Sain kun sainkin mun ompelukoneen tämmöiseen epäkuntoon.  Voihan voihan. Ihan yksinkertaista farkkua+ puuvilla ompelin, ei mitenkään erityisen paksua jos vertaile vaikka  Hirvimiehen enstex tilkkuhaalaria. No neula (farkkuneula nro100) se poksahti rikki kesken ompelun, neulanpää oli jäänyt jumiin sinne automaattisen pistolevyn muuntimen väliin. Näin heti että se oli myös vääntynyt. Yritin kuitenkin irrotta neulanpätkän ja eikös se pikkuinen levypätkä poksahtanut irti-poikki samantien. Kävin jo koneen kanssa paikallisessa huollossa näytillä, neuvona oli uuden pistolevyn tilaaminen. Olen metsästänyt ja viestejä laittanut moneen paikkaan, nyt vastausta kuumeisesti odottelen. Voi kun tekis mieli ommella, huhhhhhhhh!!!!

24.2.2013

24.02




Löysin kirpparilta kankaanpalan 1,50 eurolla, mietin pitkään että otanko? Mukaan kuitenkin tarttui ja kotoa löytyi sopivan kokoinen kernipalanen, väliin laitoin vanhan fleecepeiton ja nyt meillä on liikennepeitto kesän ulkoiluun, siinä vois istua ja juoda vaikka mehut kun aurinko lämmittää;)


Merida sai poikien rikkinäisitä sukista sukkahousut ja pikasurautuksella mekon.


22.2.2013

Ompelun vuoksi






Kirpparilta löytyi kaksi vanhaa lasten pikkuista tyynyliina 0.50 eurolla. Yhdestä tuli Nukelle (vauvanuken nimi on Nukke) mekko tytön pyynnöstä ja toisesta kukkakankaalla höystettynä pehmoinen hame. Tiesin jo hametta ommellessa että tyttö ei tykkää mutta ehkäpä kesällä kuiteskin, sopivasti yli polven mittainen ja ihanan kevyt ja vilpoisa (mun mielessä...). On jotenkin jumi ompeluissa, ei oikeasti huvitta mikään ja kesä vielä niin kaukana ja kuka ei tarvi mitään. Jotain on pakko kuitenkin askarella muuten hajoa oma pää. Hempeät värit ja kuosit täällä hetkellä mun makuun;)

And The Winner Is...

Tipu soittorasia arvonnan voitti nro 3 kommentoija joka on Mia.  Onnea voitajalle ja kiitos osallistujille!!!

19.2.2013

Herra Tossavainen


Ennen joulua saivat isommat lapset omilla rahoilla (itse kerättyjä rahoja - vanhojen lelujen myynti, pullojen keräys yms) osta itselle yhden mieleisen lelun. Esikoinen osti Peppi apinan, se on ollut todella pidetty ja rakas. Poika on kysellyt monta kerta vaatteita pikkuapinalle.


Punapilkullinen päiväasu...


...ja sininen yöpaita oli toiveessa. On poika onnellinen ja keskimmäinen odottele koska ompelen vaatteita hänen Angrybirdsille;)


Vaatteiden säilytykseen kaksi pussukka, mustan otti esikoinen;)

Arvonta vielä torstaina asti.

16.2.2013

Onnea on: pitkä äiti ;)






Onnea on pitkä äiti! Äidin farkuista (euron maksoivat) sai poju haalarin;) Sisällä tikkivuori (jostain saatu) ja resoreina kirpparilta aikuisten yöpaita 0.50 euroa. Vetoketju kierrätetty. Hinta kokonainen 1,50 euroa ja hauska tuli. Kaavapohjana Gynther (taas), tosiaan kaavan olen muokannut niin monta kerta että voin sanoa sen jo omaksi;) Hihat on kolmesta suikalesta ja huppuun ei riittänyt kangasta mutta eipä sitä tarvi. (kuvat ovat kyllä onnettomia kun on niin harmaata ja pimeä)







Ja toisetkin euron farkut silppusin, oikein ohutta ja pehmoista kangasta, houst pojulle (Saimi kaava) ja hame tytölle (no eihän neidille kelvannut...). Resorina samainen aikisuten yöpaita.


Vivo Barefoot jokaisella;) (huom. poikien sukat...kamalan näköistä... se talviaika ja haalarikausi...)

Muistakaa Tipu-soittorasia arvontaa;)

14.2.2013

Happy Valentine's Day -ARVONTA


Hyvää Ystävänpäivää!!! 

Arvonta on lukijoille ( saa tietysti liittyä lukijaksi) ja kaikilla on yksi arpa, vanha mutta toimiva suloinen tipu-soittorasia arvotaan viikon päästä 21.02. 
Kiitokset Teille kaikille lukijoille;)

13.2.2013

Neulottua




Minä näin tämän ihanan villapuvun ja se tuntui jotenkin tutulle;) Löysin neulontakirjan välistä ohjeen, joskus sen olen tulostanut. Ei meillä vauvoja ole ja 1,5v-lle puvun neulominen kauhistutti, joten ajattelin kokeilla nukenmittoja. Purkasin ainakin kolme kerta: hihat olis voinut olla silti kapoisemmat ja kaula-aukko hiukan pienempi, mutta hauska tuli. Lankaa on nelinkertainen, mistä lie kotoisin, riitti just ja just, kaunis väri. Aika meni ihan kauheasti, olen kyllä mielettömän hidas neulomaan, puikotkin olivat se koko 5, joku tekis varmasti illassa valmiikis. Tyttö ei tykkää ja riisui samantien, olkoot sitten koristeena;)


Olen rakastunut Vivo Barefoot kenkiin, nämä jos mikä ovat mukavuutta. Viime kesänä isommilla pojilla olivat sandaalit (toivottavasti mahtuu vielä tänä kesänäkin) ja muita kenkiä ei käytetty ollenkaan, tilasin sitten jokaiselle yhden parin kun olivat alessa. Pakko sanoa että hurja menoerä jos osta neljälle lapselle samalla kerralla, mutta ne ovat ihanat! (minulle ei maksetta mainostamisesta...) Pienin sai töpöstellä sisällä ja näytti tykkävään;)

Tervetuloa uusille lukijoille ja kiitoksia tunnustuksista mihin vain en jaksaa vastailla;)

11.2.2013

11.02




Sienifrotee käytetty loppuun, metrista tuli t-paita kakkoselle, esikoiselle ja pojulle housut ja nukelle vaatteita!

Tuunailtuja housuja tytölle ja pojulle.


Yllättävä, kakkonen halusi ne kultaiset legginsit;)


9.2.2013

Violetti





Lilat langat vielä haalarin teosta koneessa, tytölle hame ja nukelle mekko väsätty. Nuken omassa oli ennemmän homma mutta kiva näpertely pitkasta aikaa. Selvästi on prinsessakausi menneillään, uuuuuuuuh ihhanaa;)

7.2.2013

Viikon verran...









Viikon verran ahersin, mutta valmista tuli. Hirvimies pyysi hyppyhaalaria, sellaista mihin mahtuis paljon vaatteita alle (kevät-syksy-talvi???) ja tilkuista kiitos;) Enstex kankaita kaikki, kirppareilta ja huutiksesta ostettuja, ei paljon hinta jäänyt, vetoketju vain kaupasta.
Saumuriin laitoin koon 90 farkkuneulat ja ompelukoneseen 100-sen, lankaa meni paljon (kaksi lankaa samasta neulasta) mutta neuloja ei rikkonut, huippukoneet;) 
Nyt tekis mieli ommella vain joustavia kankaita...